maanantai 2. syyskuuta 2013

Baby steps

Maalailin vähän viikonloppuna. Pienikin maalaussessio rentouttaa. Saa vajota täydellisen keskittymisen zen-tilaan. Projekti ei sinänsä etene ihan suunnitellusti.

Viikonlopun aikana syntyi lähinnä suttua. Maalaamiseni laatu ei vieläkään tyydytä, mutta eteenpäin ollaan menossa. 2014 Coniin on vielä aikaa.

Rackhamin möllikkä viikonlopulta. Työstetty lähinnä ihoa, kirveen nmm:a ja vaatteita:




maanantai 19. elokuuta 2013

Pohjattomasti bitsejä, unohdettuja projekteja


Kävin nopeasti ulkovarastossa. Tai siis piti käydä nopeasti. Reissussa venähti tunti.

Aloin kaivella ja kauhistella. En edes muistanut sitä valtaisaa aloitettujen armeijaprojektien, showcasemehusteltujen nappien ja heräteostosten määrää. Maalaamatonta metallia ja kuttaperkkaa silmänkantamattomiin. Ja minä kun muistelin, että iso osa figu-tavarasta olisi hävinnyt, hävitetty tai muuten vaan tuhottu erinäisissä muutoissa vuosien varrella. Saattaa pitää paikkansa, mutta näky oli silti hämmästyttävä. Mieleen palasivat monet reissut Puolenkuun peleihin ja monta verkkokauppaklikkiä, lukuisia suunnitelmia jotka eivät koskaan ole toteutuneet.

Päätin olla tällä kertaa järkevämpi. Uutta ei osteta, ennen vanhojen projektien valmistumista. Näitä nappeja en ikinä tule tarvitsemaan, mutta uusissa hankinnoissa olen suunnitelmallisempi.

Oli joukossa sentään jotain valmistakin. PKP:n vitriinissä olleet Taut, tai ainakin niiden sisaret. En muista olenko hakenut vitriineistä nappini pois. Sattuuko joku muu muistamaan paremmin?





Pala kovia kokenutta Bretonnia. Tästä kaiketi saisi varsin pelikelpoisen.



Sälää silmänkantamattomiin
















torstai 15. elokuuta 2013

Työn alla - Tumma Tonttu

Tartuin eilen illalla tällaiseen GW:n tonttuun. Ajattelin maalata kyseisestä tontusta epägwmäisesti tummaihoisen pimeähaltijan. Edelleen mennään varsin tekniikkatreenivetoisesti. Kaukana ollaan vielä Ropecon-kelpoisesta showcase-tasosta, mutta ainakin maalaaminen maistuu. Mustan pohjamaalin päälle jäävät voimakkaat black-linet ja suuret kontrastit. Mitäpä sitä tyylilajiaan vaihtamaan.

Figu on vielä varsin wip, mutta olen huolissani suttuisuudesta. Joudun tarkastelemaan työnkulkuani ja pohtimaan mistä suttuisuus johtuu. Suttuisuudella tarkoitan siis lähinnä sellaista karkeaa pintaa. Itse värien suttuisuuden korjaa maalaamalla huolellisemmin ohuemmilla sävyillä glaseamalla. Veikkaan heikon pinnan syyksi spray-pohjamaalia.

Viitasta en uskalla ottaa kuvaa. Harjoittelin wet-on-wet -blendausta liquitexin kanssa. Mahdotonta touhua. Jos maaleja yrittää sotkea keskeltä, tekee hallaa jo valmiiksi maalatulle pinnalle. En vaan osaa.

Duelisti ei sitten edennytkään eilen ollenkaan.

Lisäksi mehustelin Youtubesta ruiskumaalaustutoriaaleja. Pohdin mihin olen vanhan Biltema-ruiskuni hukannut. Katujyrän kaltaista meteliä pitäneen kompuran lahjoitin suosiolla muuhun käyttöön, mutta ruisku olisi ollut vielä ihan käyttökelpoinen. Toisaalta hrrastustilojen ollessa mitä on, on pakko vähän laittaa varustehankinnoissakin jäitä hattuun. Olisipa Youtubesta löytynyt yhtä laadukasta sisältöä kymmenen vuotta sitten. Ei olisi tarvinut opetella kaikkea kantapään kautta.


Pahoittelut edelleen kännykkäkuvista, GW-tonttu:


tiistai 13. elokuuta 2013

Maalasin, ihan oikeasti.

Minä maalasin. Vihdoin viimein ihan oikeasti maalasin. Aloitin kun puolituinen kävi nukkumaan, jatkoin läpi kymppiuutisten, sään ja tulosruudun, ohi epämääräisen poliisisarjan ja vielä hämärämmän poliisikomedian. Puoli yhdeltä kristallinkirkkaat hermoni olisivat vielä halunneet jatkaa, mutta järjen ääni pakotti lopettamaan. Työpäivä kolkutti jo ovella. Kolme tuntia oli lentänyt kuin siivillä.

Olin zen-tilassa, keskittynyt mutta en jännittynyt. Maalaaminen oli vaikeampaa kuin muistin, paljon vaikeampaa kuin olin kuvitellut. Yritin päästä sinuiksi uusien välineideni kanssa. Ohentelin maaleja, kokeilin hankkimaani Liquitexiä, taivuttelin varovasti talouspaperia vasten kallisarvoisten W&N-sutieni soopelinkarvaisia jouhia.

Maalasin alkulämmittelyiksi laatikosta löytynyttä GW:n goblin shamaania sieltä sun täältä. Välillä maalin kuivumista katsellessani siirryin Tau Firewarrioriin. Kumpikin nappi sai epämääräisen määrän suttuisia kerroksia maalia vailla päätä ja häntää. Alkulämmittely jätti palon tehdä jotain haastavampaa. Kohotin nyrkin ilmaan, huusin, hiljaa mielessäni, nysväysmode engage ja kaivoin työjonostani Rackhamin Duelistin. Alkulämmittelyt riittäköön. Nysväysmodeni konkretisoitui Duelistin viittaan. Perusväri vihreä sai vuorotellen glaze-kerroksia ruskeaa varjostusta ja hieman minttuun taittunutta vaaleampaa highlightia.

Taistelin pitkään itseni kanssa laitanko kuvia edes näytille. Pohjamaalit ovat jostain syystä rakeiset, jälki on suttuista ja figutkin enemmän tai vähemmän wip. Laitan silti. Itseruoskinta kuuluu henkiseen kasvuun. Kun päästää häpeästi irti, voi päästä pitkälle.

Koska yleensä elämässä olen ajelehtija, päätin kerrankin olla oikeasti tavoitteellinen ja jakaa tämän projektin kahtia. Tavoitteenani on maalata laadukkaasti vähintään yksi pelikelpoinen ryhmä skirmish / border patrol -kokoiseen peliin jouluun mennessä. Tällä hetkellä vahvimpana ehdokkaana on Carnevale-joukkion luominen, mutta Warmachine/Hordes-unelmakin elää.

Toinen projektini koskee Ropeconia 2014 ja showcase maalausta. Virallinen tavoitteeni on maalata kolme entryä 'konin maalauskisaan, laadulla jota ei tarvitse hävetä. Ideoita on jo hautumassa. Molemmista osaprojekteista raportoin toki tässä blogissa, liittyväthän ne kiinteästi toisiinsa.


Gobbo, suttua ja sekundaa, mutta siinä on väriä. Se oli tärkeintä.



Pahoittelut kännykkäräpsyistä. Duelisti.

Jostain syystä pohjamaali on jäänyt hyvin rakeiseksi, harmittaa. Huolella gleisaamani blendit viitassa ovat sulaneet kuvassa vihreäksi mössöksi. Varjostukset ovat luonnossa ruskeita. Tuota viittaa oikeasti nysväsin pitkään. Ehkäpä rutiinin palautuessa maalaaminenkin muuttuu tehokkaammaksi. Koska miekkojen maalaaminen on miehekästä ja unohdin ostaa starttipakettiini hilemetallimaaleja, oli ryhdyttävä nmm-kikkailuun. Terä kaipaa ronskimpia kontrasteja, reilusti vaaleampia kiiltoja ja syvempiä tummia varjoja. Tästä se lähtee.



Mukana vielä pari kuvaa ergonomisesta työpisteestäni. Valitettavasti pysyvämpään työtilaan ei tällä hetkellä ole mahdollisuutta. Sohvapöytä kelvatkoon.

perjantai 9. elokuuta 2013

Karnivaalikuumetta ja itsetutkiskelua

Akuutissa karnivaalikuumeessa päätin tilata uusia figuja. Kavalissa kuumehouruissa en ajatellut selkeästi ja petin itseni kahdella tavalla. Ensinnäkin ylitin kuukausibudjettini reilusti, taas. Budjettihan sinänsä on sen verran kohtuullinen ettei pieni lipsuminen kaada taloutta, mutta ylimääräistä maalaamatonta krääsää on kertynyt niin paljon, että yksikin maalaamaton metallimöykky ja kokoamaton muovisprue lisää on turhaa. Näistä napeista minulla on kuitenkin hyvä kutina, maaleihin asti päätyvät takuuvarmasti.

Toisekseen lupasin itselleni ensimmäisessä postauksessa, ettei uusia nappeja osteta ennen kuin vanhoista blistereistä valikoitu maalausjono on hoidettu. Itsepetoksen kanssa voin elää, mutta valitettavasti kerroin nämä luomani säännöt myös avovaimolleni.

Nyt edessäni on valinta. Tunnustaako rehellisesti itsekurini pettäneen, harrastusbudjettini vuotaneen ja epäonnistuneeni ihmisenä, vai tilatako paketti työpaikan osoitteeseen. Työpaikan osoitteeseen tilattaessa voisin juonikkaasti salakuljettaa miniatyyrit figupakkiini. Kiinnijäämisen riski olisi olematon, täydellinen rikos. Kaikkihan tietävät, että toimivin parisuhde perustuu pienille whitemetallisille walheille.

Kai se on tehtävä oikea teko (anteeksi anglismi) ja rehellisesti myönnettävä että minulla on ongelma. "Hei, olen Jaakko ja olen koukussa. Nappeihin."


Niin ja mitä ne himoitsemani napit sitten ovat? Ihastuin Carnivalen maailmassa Kiltaan. Kilta on tavallisen kansan parista noussut, varjoissa viihtyvä varkaiden faktio, joka vääjäämättä on kasvattanut poliittista mahtiaan. Täydellinen taustatarina rehelliselle, köyhälle, öykkäröintiä inhoavalle suomalaiselle.


Ostoskoriin lensivät tämä aloitusboksi ja Silverin suosituksesta Parturi ja pari Pulcinellaa. Tehostin talouspoliittista turmiotani lisäämällä koriin vielä parit beissintäytteet. Basethan tekisi kyllä näppärästi stuffista, mutta säästö se on pienikin säästö. Siis ajan.

Enää pitäisi uskaltaa painaa "tilaa"-nappia.

keskiviikko 7. elokuuta 2013

Ajankäytöllisiä haasteita ja pelimekaanista haahuilua

Aikuisena oleminen on ihan kamalaa. Tunnit, päivät, viikot ja kuukaudet vilahtavat silmien ohi. Harrastamiseen on aikaa kovin vähän, kun aina "on niin paljon kaikkea muuta tekemistä". Viimeiset kaksi päivää olen korjannut autoa. En olisi ikinä uskonut sanovani tuota ääneen, mutta näin on päässyt kymään. Helppo DIY, pieni fiksi - iso säästö, ei ollutkaan ihan niin helppo. Pikku-ukkoiluintoa ja haaveilua olen silti jatkanut. Töissä kaikki tauot ovat kuluneet Sotavasaran lukemiseen ja taustojen kartoittamiseen.

Olen pogoillut ahkerasti eri pelisysteemien välillä. Alkuperäinen ajatukseni oli sijoittaa panokseni WarMachineen, mutta peli ei ole kovin aloittelijaystävällinen. Ajatukset siirtyivät takaisin fantasian pariin. WHFB:n löytyisi nappeja enemmän kuin riittävästi ja pelimekaniikkakin olisi aiempien edikoiden pohjalta edes osittain hallussa. Olen aloittanut varovaiset tunnustelut mahdollisesti tulevaan peliseuruetta kohtaan. Tuo seurue harrastaa miniatyyripeleistä pääsääntöisesti 40K:ta ja masiinaa, joka jättää FB:n aikalailla laskuista.

Koska harrastuksiin käytettävä viikottainen aika on hyvin rajallinen, olisi lajivalinnan osuttava kohtalaisen oikein. Pelin pitäisi tuoda elämyksiä niin maalauspöydän ääressä, kuin pelikentälläkin. Tuskan hiki nousi pintaan ja sukat pyörivät jaloissa, kunnes silmiini osui Carnevale.

Carnevale on pseudohistoriallinen, fantasiapainotteinen 1700-luvun Venetsiaan sijoittuva skirmish-tason pelisysteemi. Skirmispohjaiset, vähänappiset ja nopeatempoiset pelit ovat aina olleet lähellä sydäntäni. Vain muutamia hahmoja kontrolloidessa on immersio vahva ja mielikuvitus liidättää pelin tiimellykseen taktisen kokoluokan movement trayn tönimistä paremmin. Lisäksi Carnevale vaikuttaa ainakin vielä oleman fluffikkaampi, vähemmän tehokkasti ajattelevien hauskanpitäjien peli. Kun vielä napitkin ovat kohtalaisen mehukkaita, olen myyty. Pidin aikoinaan paljon Mordheim-kampanjoista ja Carnevalea on mainostettu "pelinä joka Mordheimin olisi pitänyt olla".

Perussäännöt löytyvät Vesper Gamesin sivuilta ilmaiseksi ja Youtubesta löytyy TheBeastsOfWarin erinomainen esittely ja perehdytys pelin saloihin. Suosittelen vahvasti näitä videoita. Koukutti minut Venetsian kaduille ilman ensimmäistäkään pelattua matsia.

Peliseuraa lajiin tosin löytyisi lähinnä yksittäisistä tapahtumista, mutta toisaalta jatkuva "kerholla roikkuminen" nyt ei muutenkaan tule enää kysymykseen. Ja ainahan on mahdollista yrittää tartuttaa Carnevale-kuumetta eteenpäin.

Seuraavasta kuukausibudjetista leijonanosa livahtanee karnivaaleille.





torstai 1. elokuuta 2013

Hetkisen tabula rasa - kohta täynnä väriä, blendausta ja harakanvapaita

Hiio hoi!

- Äiti, mitä toi hassun näköinen setä tekee? 
- Se maalaa miniatyyreja, ne on sellasia pikku-ukkoja joilla voi leikkiä



Hetkinen, kelataanpas vähän aikaa taakse.

Elinolosuhteeni muuttuivat, paikkakunta vaihtui, vanhat harrastukset jäivät. Oli kaksi vaihtoehtoa, aloittaa kokonaan uusia tai kaivaa naftaliinista vielä vanhempia. Ja mikäpä olisi sen jalompi harrastus kuin figuilu. Lopullisesti kipinän leiskautti liekkiin Coni-uutisointi. Pakkohan tähän oli palata. Ensivuoden koniin maalaan ainakin joka kategoriaan showcase-napin ja osallistun johonkin turnaukseen! Noh, tavoitteeni olkoon kaksi showcase-nappia ja yksi pelattava armeija kasaan vuoden kuluessa.

Paluu skeneen alkoi varustehankinnoilla. Olin päättänyt rajoittaa harrastusbudjettiani kuukausittaiseen kolmeenkymppiin. Tiukka budjetti ehkäisisi aiempaa buy 'em now, paint 'em later -käyttäytymistäni. Kolmenkympin ylitykset sallittaisiin perustelluissa tapauksissa. Visa-kortin vingutuksen ensimmäinen vaihe oli W%N-sivellinsetti Ken Bromleylta. W&N 0, 1, 2 ja 3 sopivat kokojensa puolesta mainiosti. Aiemmin ainakin maalasin mielellään isommalla siveltimellä johon mahtuu maalipesään vähän enemmän väriä. Huippusiveltimien kanssa ei joudu edes tinkimään kärjen terävyydestä. Tai siis näin ainakin teoriassa. Setin isoin, no 3, oli luokaton. Heti paketistaan tullessa se oli pörheä, vedellä kokeiltuna sivellin haarautui kahtia. Reklamaatio vetämään ja onneksi kolmella muulla pääsi sivelemään.

Seuraava vaihe oli maalien hankinta. Kehitys on kehittynyt, entiset luottotoimittajat lopettaneet verkkokauppansa ja oli etsittävä vaihtoehtoisia ratkaisuja. Päädyin tilaamaan Combat modelsilta Italeria ja LifeColouria. Italerin kerrottiin olevan Vallejoa sisältä ja LifeColouria suosivat pienoismallipiirit. Pian tilauksen jälkeen vihjepuhelimeni pirahti (tai siis Sotavasarassa vinkattiin), Lahden PKP:stä löytyy Vallejon Model Colouria! Oi ilon päivä. Tanssin pienen voitontanssin ja suuntasin verkko-ostoksille tilaamaan kaipaamiani perusvärejä. Tähän mennessä päättämästäni 30e:n kuukausibudjetista oli kulutettu n. 80e eli karkeasti arvioiden 250%. Budjetin ylitys ei jättänyt tilaa itse figuostoksille. Oli siis turvauduttava kaivamaan naftaliinista ennen toista maailmansotaa showcase-ajatuksella hankkimiani sekalaisia Reapereita, Rackhameita ja Privateer Pressejä.

Pakettien tipahdellessa peräkkäisinä päivinä postiluukusta alkoivat tiukat hallitusneuvottelut, "Mites se sun kolmenkympinsääntö?" "No mutku mutku. Nii kato ku mä ehdin tilata nää ennen ku mä kuulin et tuolta sää noita", mutisin vastaukseksi ja konsensus saavutettiin melko nopeasti. Jokaisessa harrastuksessa on tehtävä oma alkupanostuksensa, paha on maastopyöräillä ilman fillaria, tai maalailla ilman maaleja. Lupasin pyhästi tarkentaa projektini resurssien allokointia jatkossa.

Intoa tihkuen tartuin siveltimen varteen. Taivutin varovasti vedellä liukastamiani harjaksia ja riipaisin ensimmäisen vedon varovasti talouspaperiin. Tätä olin kaivannut. Akryylimaalien suloista tuoksua, vähitellen peittyvää pohjamaalia ja loputtomia kerroksia glasetusta täydellistä blendiä metsästäessä.

Maalasin edellisen kerran muistaakseni kevättalvella 2006. Siihen asti oli jo tapahtunut hidasta kuolemaa. Harrastuksesta oli tullut osittain työtä. Olin muka hyvä maalari, enkä vahvasti itsekriittisenä henkilönä enää kelpuuttanut tekeleitäni. Jokainen epäonnistunut siveltimenveto tuotti tuskaa. Taiteilijan blokki oli vakava ja akuutti. Tasohan pysyi vähintään yhtä hyvänä, mutta kehittyminen olisi vaatinut nöyrää työskentelyä. Omalle maalaamiselle sokeutui, se muuttui ahdistavaksi.

Pitkä tauko on tehnyt tehtävänsä, taidot ovat umpiruosteessa, mutta into on kova. Olen kasvanut, kypsynyt ja aikuistunut. Ymmärrän nyt että Shakespearkin teki tusinoittain bulkkikamaa, josta sitten nousi esille helmiä. Vain kova työ kantaa hedelmää. Aikuistumisen myötä ongelmaksi muodostuu harrastamisen mahdollistavien tuntien hupeneminen. Sitä yritän taklata säännöllisyydellä. Maalausaika on maalausaikaa. Tavoitteena on vaan maalata ja maalata, löytää tuntuma uudelleen tuottamalla liuta nappeja. Osa heikompia, osa ehkä parempia, mutta tekemisen kautta löytää tuntuma uudelleen. Projekti on vahvassa alussa, Coni 2014 here we come!


Tällaisia kaivoin maalattavaksi:
GW:n HE-tonttu(?): https://docs.google.com/file/d/0B72urIU ... sp=sharing
Reaperin tonttutyttö(?): https://docs.google.com/file/d/0B72urIU ... sp=sharing
Warmachine Caster (kilpikäsi oma lisäys kun oikea käsi puuttui: https://docs.google.com/file/d/0B72urIU ... sp=sharing
GW:n jokin ratsastava LoTR dude: https://docs.google.com/file/d/0B72urIU ... sp=sharing
Warmachine, jokin taistelujaska: https://docs.google.com/file/d/0B72urIU ... sp=sharing
Rackahm, Duelisti(?): https://docs.google.com/file/d/0B72urIU ... sp=sharing

Ja uusia nappejahan ei osteta ennen kuin nämä ovat maaleissa. Treeniä treeniä, perhana.



- Miks sedällä on noin hassun mallisia beissejä?
- Koska sedän bits-boksi on entisten muuttojen ja nappivihamielisten tyttöystävien takia kadonnut historian hämärään. Metalliset aarteet ja pari armeijaa oli sentään säilynyt, heikossa hapessa tosin. Nämä sedän neliskanttiset baset kuuluivat melkein maaleihin asti (lue kuttaperkka paistaa puolista yksiköistä) päässeelle RAF-Bretonnialle.

- No miks setä käyttää mustaa pohjamaalia, kun sillon ennen se käytti valkoista?
- Koska valkoinen on ammattilaisille. Se kirkastaa värejä, mutta korostaa virheitä. Setä joutuu aloittamaan ihan alusta ja opettelemaan kaiken uudestaan.

- Entäs nää kuvat, näähän on ihan p*skoja? Ei näistä napeista nää mitään?
- Noh noh, pidäpäs se kielenkäyttö kurissa! Setä virittelee studion vasta valmiille malleille. Siihen saakka kännykkälaatu kelvatkoon. Tämä on lähinnä tällaien työlista.


Kohti ääretöntä ja sen yli! Eikun siis kohti Conia 2014 ja maalaamaan mars.